facebook1.jpg  youtube.jpg

 
Jaa sivu facebookissa
feed image
Yhteistyötä isolla Sydämellä | Tulosta |
Toimintani Kristillisdemokraateista on muuttanut käsitystäni puoluetoiminnasta.

Yleensä puolueiden toiminnan oletetaan olevan puuhakasta agitointia, palopuheita ja valtaisaa oikeassaolemisen ihanuutta. Viime sunnuntaina järjestimme pienen aktiivisten toimijoiden ryhmän kanssa tapahtuman, jota oli tosi mukava valmistaa. Kesällä mietimme, miten tulisimme esille ennen kuntavaaleja iloisesti ja ihmisläheisesti. Kuin yhdestä sydämestä esiin tuli hengellisen musiikin konsertin järjestäminen Rautavaaralle. Joensuulaisella Anne "Kikkis" Mikkolalla olikin kuin tilauksesta tilaisuudellemme hyvin sopiva teema "Toivoa on". Täällähän mielet pyrkii välillä valtaamaan epätoivokin joten kutsuimme oitis Kikkiksen taitavine soittajineen vieraaksemme.

Odotimme paljon konserttivieraita ja odotukset palkittiin. Satakunta tyytyväisen oloista kuulijaa on hieno saavutus pienen ryhmän järjestämälle tilaisuudelle. Päivällä oli ollut vaalitilaisuudet perussuomalaisilla ja keskustalaisilla. Illassamme oli runsaasti vieraita myös muiden puolueiden piiristä, mikä lämmitti todella.

Tällaisten tilaisuuksien järjestäminen ei onnistuisi, jos mukana olevat eivät lähtisi toimimaan isolla sydämellä. Näin pienestäkin voi tulla suurta. Ja iso oli se toivon sanoma, josta Kikkis meille lauloi ja puhui. Toivottavasti vielä tapaamme näissä merkeissä!

 

p1010127_p.jpg

 

Kommenttia
Lisää uusiEtsi
Kirjoita kommentti
Nimi:
Kotisivu:
Titteli:
Security Image
Ole hyvä ja kirjoita roskapostinestokoodi jonka näet kuvassa.

Copyright (C) 2007 Alain Georgette / Copyright (C) 2006 Frantisek Hliva. All rights reserved.