|
Kun seurasin Villen valmistautumista armeijaan lähtöön, tulivat omat kutsunta-ajat mieleen.
Poika on saanut muodostaa oman vakaumuksensa asevelvollisuudesta. En ole halunnut ohjata puoleen enkä toiseen. Kun itse olin kutsuntaiässä, koin oikeaksi kohdallani siviilipalveluksen. Mutta asiaan tulikin yllättäviä mutkia.
Jo itse kutsuntatilaisuus oli alentava. Kun sotaherrat pitivät luentojaan, yksi kutsutuista erehtyi haukottelemaan. Tästäkös kapiainen kimmastui ja kysyi haukottelijan nimeä. Sen kuultuaan upseeri sanoi että "teidän hakemuksenne sitten käsitellään viimeiseksi... tai ei aivan sentään... näkyy täällä olevan yksi aseistakieltäytjäksi ilmoittautunut... käsitellään siis toiseksi viimeisenä". Epäselväksi ei jäänyt, mihin kastiin minun vakaumukseni luokiteltiin (sinne haukottelijoiden ja kutsuntaa pakoilevien jälkeen).
Kun sitten lopuksi tuli aika astua lautakunnan sihteerin, majurin arvoisen herran eteen vakaumustaan esittelemään, tämä tarjosi eteeni kaksi kaavaketta, joista toiseen hän kirjoitti mustekynällä selitykseni. Toinen oli pelkkä blankko. Molempiin piti laittaa allekirjoitus. Majuri selitti, että tyhjään paperiin hän kirjoittaa selostukseni "virkakielellä". Epäilin, että saattoipa kirjoittaa, mitä huvitti...
Majuri kysyi, mihin siviilipalveluspaikkaan haluan mennä. Koetin sopertaa, että Sukevan vankilallakin sivareita palvelee, ja että siitä olisi lomilla kätevä koettaa hoitaa kotitilan töitä. Olinhan jäänyt äidin kanssa isännöimään isoa lypsykarjatilaa 13- vuotiaana. Tästäkös majuri tulistui. Naama punaisena hän sanoi, että vankilan työnjohtajatkin ovat hänelle sanoneet että "näitä sivarien paskapäitä ei sitten täällä tarvita". "Ja minä lupaan", jatkoi majuri minulle, "että niin kauas kuin suinkin, mieluiten Lahden pikatietyömaalle minä sinut lähettäisin". Kutsuntatilanteesta saatoin päätellä, että ei mene jakeluun minun vakaumukseni näille herroille.
Ja niinhän siinä kävi. Posti toi pian kirjeen, jossa minut kutsuttiin Helsinkiin Asevelvollisten tutkijalautakunnan kuultavaksi vakaumukseni vuoksi. Jos se havaitsisi minulla olevan vakaumusta, niin ehkäpä sitten siviilipalveluspaikka aukenisi. Kokoushuoneisto oli Oikeusministeriön vankeinhoito-osastolla. Jo pelkkä paikan nimi sai syyllisen olon päälle.
Pöydän päässä puheenjohtajana istui jazzmusiikkiharrastuksestakin tunnettu varatuomari Per Erik Förars, sitten oli psykologi, pappi ja armeijan edustaja. Oikeastaan muistan vain hänen kysyneen että "mitenkäs nämä kotitilan töiden hoito oikein vakaumukseesi liittyy?" Siihen muistan kertoneeni, ettei se liitykään, vaan pelkät järkisyyt ja halu auttaa leskiäitiä olivat palveluspaikkatoiveitteni takana".
Ja kai minä osasin ajatukseni koota niin, että korkea raatikin saattoi vakaumukseni edellyttävän rauhanomaista yhteiskuntapalvelua. Sain Helsinki Vantaan lentoaseman palokunnassa hyödyllistä koulutusta, palvelun keskeyttäneen kesätyöloman ja monta tuttua. Samassa paikassa aikanani palvelivat muunmuassa kulttuuritoimittaja J P Pulkkinen, Adventtikirkon pastori Aimo Helminen, tenorilaulaja Pertti "Pepe" Ernroot, finanssimaailmassa pörräävä Sakke Manninen, finnairilainen Risto Ropo ja monet, monet muut kelpojepet. Toivottavasti Ville saa armeijasta samalla tavallahyviä kavereita.
|
