|
Ennakkoäänestyksen vilkkaus Rautavaaralla, 39,2% on merkki hyvästä vaalikuumeesta. Samaa ei voi sanoa kouhottelusta, josta paikallislehdessäkin taas kirjoitettiin.
Perussuomalaiset pitivät tässä taas torikokousta. Paikallisen kansanedustajan puheet tulkittiin kuulemma jälleen ihan väärin. Puhujan mukaan hän kahteen kertaan korosti, että "perussuomalaiset eivät ole... rosvoamassa, eivätkä ole rosvoja". Uskotaan, uskotaan.
Miksiköhän puhe sitten tulkittiin niin, että jotkin muut puolueet rosvoaisivat? Ja mitä? Miksi perussuomalaisten vaalilehdessä väitetään että Keskusta, Sosialidemokraatit ja Vasemmistoliitto harrastavat kunnallisessa päätöksenteossa mielivaltaa? Rautavaaran Kristillisdemokraatit kansanedustaja löylytti perusteellisesti jo aiemmin Helsingin Sanomien Nyt-liitteessä väittäen meidän ajavan vain rikkaiden ja muuten hyväosaisten asiaa!
Tällaisella meuhkaamisellako pohjustetaan tulevaa valtuustokautta? Näinkö hankitaan eri puolueiden keskinäinen luottamus? Tietenkin pienen ryhmän edustajana harmittaa, kun ihan kaikille paikoille ei ole mahdollista saada parin valtuutetun ryhmällä edustajaa. Olisi tosi kiva, jos paikoille, joihin kunta asettaa 1-3 edustajaa, voitaisiin valita myös pienpuolueiden väkeä.
Mutta haluan tässä antaa vilpittömät kiitokset niille henkilöille, joiden toimesta luottamuspaikat jaettiin neljä vuotta sitten suhteellisen tasapuolisesti. En tiedä, miten paikkajako yleensä voitaisiin sen rehdimmästi tehdä. Kukaan ei missään valtuustokauden vaiheessa ole arvostellut yksimielisesti sovittuja paikkajakoja. Siksi edellä kuvattu vaalikuumeessa remmeltäminen tuntuu poliittiselta selkäänpuukottamiselta.
Jonkinlaisia poliittisia pöytätapoja pitäisi sentään kunnallispolitikollakin olla. Varsinkin valtuutetulla, joka on valmis valtuutetun toimen ohella uhrautumaan kunnanhallituksen, perusturvalautakunnan, Kansanedustajan, Eduskunnan Maa- ja metsätalousvaliokunnan, Liikenne- ja viestintävaliokunnan, Eduskunnan eräkerhon hallituksen jäsenen, Kirkkovaltuuston jäsenen,
Seurakunnan kiinteän ja irtaimen omaisuuden tarkastajan tehtävään sekä puolueensa 1. varapuheenjohtajan, puoluehallituksen ynnä PS Pohjois-Savon piirin puheenjohtajan tehtäviin. Valtaa ja vastuuta miehelle ainakin näyttää kertyneen siinä määrin, ettei sanankäytössä kovin karkeisiin ylilyönteihin pitäisi sortua. Ei kunnallisvaalikuumeessakaan.
|